torstai 21. maaliskuuta 2019

Helppo ja nopea päärynäpiirakka

Piimäpiirakka
















Meille oli ilmestynyt vahingossa aika kasa päärynöitä, joista osalle täytyi keksiä muutakin käyttöä kun syöminen, ennen kuin menisivät huonoksi. Niinpä etsin tällaisen yksinkertaisen ja helpon piimäpiirakan ohjeen, josta tein päärynäinen version. Päärynät eivät kaipaa niin paljon sokeria kuin vaikka esim. omenat, joten tähän piirakkaan riitti vain 1 dl. Myös jauhoista korvasin osan speltillä. Alkuperäinen resepti täältä.

Päärynäinen piimäpiirakka
24 cm piirasvuokaan

Pohja:
75 g voita
1 dl sokeria
2,5 dl piimää
3,75 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata speltti- tai grahamjauhoilla)
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Pinnalle:
4 pientä päärynää
kanelia

Sulata voi. Sekoita voin joukkoon muut pohjan ainekset. Kääntele tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (halk. 24 cm) ja levitä tasaiseksi.

Kuori ja viipaloi päärynät. Asettele pohjan päälle vuokaan. Ripottele pinnalle kanelia.

Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 20-25 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä esim. vaniljakastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti