n. 14 kpl keskikokoista muffinia
Olin kesällä kerännyt hieman puolukoita ja ne odottivat vielä sopivaa käyttökohdetta pakastimessa. Nopealla googletuksella valikoin tämän K-ruoka sivuston ohjeen, joka vaikutti hyvältä ja myös suhteellisen terveelliseltä. Taisin sokerin määrää hieman vähentää vielä. Kakku olikin oikein hyvää ja mehevää, puolukat eivät olleet liian hapokkaita ja kokonaisuus tasapainossa.
Itsetehty pulla on kyllä jotain niin ihanaa. Laskiaispullia en ole kovin montaa kertaa tehnyt, mutta tänä vuonna innostuin siitä. Pullataikina on normaali taikina, jota usein käytän, ohje esim. tässä. Täytteenä käytin kauravispiä, kun sitä löytyi kotona valmiiksi. Hetken aikaa vispi pysyy välissä hyvänä, mutta kovin pitkää säilytystä ei mielestäni kestä. Ja välissä tietysti hilloa!
Syksyn kaverisynttäreillä oli pojallani pieni kakku, gagga-emojikoristeilla, ja tämähän herätti paljon hilpeyttä 7-8 vuotiaissa. Kakun resepti on simppeli: pohjana tumma sokerikakkupohja kahteen osaan leikattuna. Välissä ja pinnalla oli appelsiinituorejuustolla maustettua kermavaahtoa, sekä reunoilla ja koristeissa sulatetulla suklaalla maustettua kermavaahtoa.
Tyttären syntymäpäiväkakku oli myös hyvin simppeli ja pienehkö, koska suuria juhliaei pidetty. Pohjana tumma sokerikakkupohja, täytteenä suklaakermavaahtoa ja vadelmia, ja kuorrutuksena värjättyä kermavaahtoa. Koristeena tietysti vaahtokarkkeja.