sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Kuorrutetut donitsit

Donitsit














Lasten synttmäpäiväjuhlia varten leivoin myös donitseja, koska olin jokin aika sitten ostanut donitsipellin. Donitseihin käytin Suklaapossun ohjetta, joka löytyy täältä. Ohje on hyvin simppeli ja donitsit valmistuu melko nopeasti. Juhliin tein tupla-annoksen, joista osan kuorrutin suklaakermasta tehdyllä kuorrutteella, ja osaan tein punaiseksi värjätyn tomusokerikuorrutteen.

Donitsit
12 kpl
0.5 dl öljyä
1.25 dl piimää
1 kananmuna
1 dl sokeria
0.5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa 

Lisäksi:
n. 50 g voita voiteluun

Tomusokerikuorrute:
2 dl tomusokeria
3 rkl vettä
punaista geeliväriä
strösseleitä

Suklaakuorrute:
2,5 dl suklaakermaa
mustaa elintarvikeväriä

Sekoita öljy, piimä, muna ja sokeri kulhossa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää nesteiden joukkoon. Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa.

Öljyä donitsipelti kevyesti. Laita taikina vaikkapa tukevaan pakastepussiin, leikkaan kulmaan pieni reikä ja pursota taikinaa donitsipellin koloihin noin puoleenväliin asti.

Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 6-7 min. Seuraa donitseja, äläkä kypsennä niitä liikaa. Valmis donitsi on keskeltä kevyesti painettuna kiinteä, mutta pehmeä. Sulata noin 50 g voita, ja voitele donitsit voisulalla molemmin puolen heti uunista ottamisen jälkeen. Anna jäähtyä.

Tomusokerikuorrutetta varten sekoita ainekset sekaisin tasaiseksi kuorrutteeksi. Veden määrällä voit säädellä kuorrutteen juoksevuutta. 

Suklaakuorrutetta varten keittele suklaakermaa miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes kastike sakenee. Itse lisäsin kermaan hieman mustaa elintarvikeväriä, jotta sain mustan kuorrutteen. Anna hetki jäähtyä.

Kasta donitsit kuorrutteeseen. Ripottele pinnalle halutessasi strösseleitä pian, ennen kuin kuorrute jähmettyy. Donitsit säilyy melko hyvin seuraavaan päivään huoneenlämmössä,  suklaakuorrute säilyi selvästi kauniimpana kuin tomusokerikuorrute.

Parhaat donitsit


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti