sunnuntai 23. syyskuuta 2018
Kebab-broileripiirakka
Tämän suolaisen piirakan tavoitteena oli käyttää kaikki jääkaapin ylijäämäainekset, kuten kebablastut ja kermaviili. Kokeilin tällä kertaa tehdä mahdollisimman vähärasvaisen pohjan, ja tämä versio onnistui ihan hyvin, vaikkakin se maistui kyllä aika "terveelliselle". Ehkä ensi kerralla mukaan voisi lisätä maitorahkaa tai juustoraastetta. Täyteyhdistelmä oli oikein hyvä ja sopivan tulinen.
Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl graham täysjyvävehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua voita
1 dl kylmää vettä
Täyte:
50 g kebablastuja
75 g savubroilerin fileesuikale (pussi)
0,5 pieni sipuli
1 paprika
0,5 punainen chili
1 prk kermaviiliä
2 munaa
0,5 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl mustapippuria
1 tl pitsamaustetta/ oreganoa
1,5 dl juustoraastetta
Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Lisää joukkoon sulatettu voi ja vesi, sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele voidellun piirasvuoan (24 cm) pohjalle ja reunoille.
Pilko kebablastuja ja halutessasi myös broilerisuikaleita pienemmäksi. Silppua sipuli, pilko paprika ja chili. Ripottele täytteet pohjan päälle. Sekoita kermaviilin joukkoon munat ja mausteet. Kaada täytteiden päälle. Ripottele lopuksi pinnalle juustoraastetta.
Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 minuuttia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti