maanantai 11. lokakuuta 2021

Mehevä omenapiirakka

Omenapiirakka
















Kotimaisia omenoita on vielä ollut saatavilla pitkälle syksyyn, joten tein vielä yhden omenapiirakan viikonlopun kahvipöytään. Tämä ohje on Kodin kuvalehdestä. Piirakka vaati vähän ilmoitettua enemmän paistoaikaa (n.40 minuuttia) mutta oli silti sisältä mukavan mehevä.

Pohja:
100 g voita tai margariinia
2 dl fariinisokeria
2 munaa
2 dl kuohukermaa tai esim.piimää
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurajauhoa tai mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa

Päälle:
n. 800 g hapokkaita omenia
0,5 dl sokeria
1 tl kardemummaa
(mantelirouhetta)
(0,5 dl siirappia)

Sulata voi. Sekoita hieman jäähtyneen voin joukkoon sokeri, munat ja kerma. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää kuivat aineet taikinaan.  Sekoita tasaiseksi.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vuoraa irtopohjavuoka (halk.24 cm) leivinpaperilla. Levitä taikina vuokaan.

Halutessasi kuori omenat, lohko ne viipaleiksi. Painele viipaleet pohjan päälle. Sekoita sokeri ja kardemumma. Ripottele omenien päälle. Halutessasi voit ripotella myös mantelirouhetta. 

Paista piirakkaa noin 30-40 minuuttia uunin toiseksi alimmalla tasolla. Lorauta halutessasi ennen tarjoilua pinnalle siirappia, tai tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.

Omenakakku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti