tiistai 24. joulukuuta 2019
Jouluinen pataleipä
Pataleipien teko on tänä syksynä jäänyt aika vähälle, mutta nyt jouluksi tein hedelmiä ja pähkinöitä sisältävän jouluisen leivän. Oma ohje on muokattu tästä reseptistä.
Jouluinen pataleipä
3 dl spelttijauhoja
4 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
1 tl kanelia
3,5 dl vettä
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl kuivattuja aprikooseja
1 dl kuivattuja taateleita
0,5 dl saksanpähkinäitä tai muita pähkinöitä
Sekoita jauhot, kuivahiiva, suola ja kaneli isossa kulhossa. Lisää kuuma, 42 asteinen vesi ja sekoita nopeaati tasaiseksi. Lisää joukkoon suikaloidut aprikoosit ja taatelit sekä muut mausteet ja kääntele sekaisin.
Jätä kulho kelmun alle huoneen lämpöön n. 12 tunniksi (yön yli).
Laita pata kansineen uunin ja laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Kaada leipätaikina runsaasti jauhotetulle leivinalustalle. Kääntele/muotoile jauhojen avulla leiväksi. Anna kohota liinan alla puoli tuntia.
Kun pata on ollut uunissa puoli tuntia, ota se uunista ja laita leipä pataan. Laita kansi päälle ja paista 30 minuuttia. Ota kansi pois ja paista leipää vielä 15 minuuttia ilman kantta.
Ota kypsä leipä uunista ja jäähdytä ritilän päällä. Säilytä jäähdyttyään paperipussissa tai leivinliinaan kiedottuna. Parhaimmillaan leipä on samana päivänä nautittuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti