lauantai 9. marraskuuta 2019
Suklainen Ninjago-täytekakku
Poikani kaverisynttäreitä varten tein pienen Ninjago-teemaisen suklaakakun. Pohjana käytin tätä K-ruoka -sivuston ohjetta, jonka pienensin kolmeen munaan.
Pieni suklaakakkupohja
20 cm vuokaan
3 munaa
1 dl sokeria
0,5 dl muscovado- tai ruokokidesokeria
150 g voita tai margariinia
150 g tummaa suklaata
1,5 dl vehnäjauhoja
0,75 tl leivinjauhetta
Sulata voi pienessä kattilassa. Siirrä pois levyltä ja paloittele joukkoon suklaa. Anna suklaan sulaa sekoitellen. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhon joukkoon.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokerit paksuksi vaahdoksi.
Sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti käännellen vuorotellen vehnäjauho-leivinjauhoseosta sekä voi-suklaaseosta. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa uunin toisiksi alimmalla tasolla n. 40 minuuttia.
Anna vuoan jäähtyä ja kumoa kakku. Jäähdytä kunnolla ennen täyttämistä (voi myös säilyttää jääkaapissa seuraavaan päivään tai pakastaa).
Vaniljatäyte:
2 dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa
(sokeria)
n. 2 rkl vaniljakreemijauhetta
Väliin:
vadelmia
Kuorrutus:
Keltaista, vihreää ja mustaa sokerimassaa
Vatkaa kerma vaahdoksi. Kääntele mukaan rahka ja sokeria maun mukaan. Lisää tarvittaessa hieman vaniljakreemijauhetta.
Kokoa kakku. Leikkaa pohja kahteen osaan. Kostuta alempi kerros esim. vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Laita päälle noin 3/4 täytteestä, säästä loput pinnan tasausta varten. Painele täytteeseen pakastevadelmia. Laita päälle toinen kakkukerros, kostuta. Anna vetäytyä jääkaapissa.
Kuorruta kakku jäljelle jääneellä rahka-kermavaahtotäytteellä. Tee sokerimassakoristeet. Muovaile ensin keltaisesta massasta (tai keltaiseksi värjätystä valkoisesta) kapeampi kaistale silmien kohdalle. Tee sitten vihreästä massasta huivit silmäosion ylä- ja alapuolelle. Massaa voi tarkoituksella jättää vähän ruttuun. Tee lopuksi mustasta massasta kulmakarvat ja silmät. Valkoiset pisteet silmiin laitoin elintarvikeliimasta. Leikkaa ylimääräinen massa reunoilta pois ja valmista tuli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti