sunnuntai 28. lokakuuta 2018
Nutella-banaanimuffinssit
Kaupasta tarttui yksi kerta mukaan purkillinen nutellaa, jota en ole ihan hirveästi käyttänyt leivonnassa (tai missään muussakaan), joten googlailin jotain kivaa reseptiä kokeiltavaksi. Valituksi tuli tämä muffinssiresepti. Kuten ainesosaluettelosta voi päätellä, aika ihania nämä ovat. Nutellaa tulee kivasti sekä muffinssin sisälle että päälle.
Nutella-banaanimuffinssit
12-15 kpl
180 g voita
2 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 banaania
1 dl Nutellaa
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Yhdistä keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Soseuta banaanit haarukalla. Lisää jauhoseos ja banaanisose taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
Lusikoi taikinaa muffinssivuokien pohjalle, noin puoliväliin saakka. Laita teelusikallinen Nutellaa jokaisen muffinssin keskelle ja lusikoi loppu taikina päälle. Laita vielä nokare Nutellaa jokaisen muffinssin pinnalle. Koristele pinta vetämällä veitsen kärjellä marmorikuvioita taikinan ja Nutellan välille.
Paista muffinsseja 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti