lauantai 1. syyskuuta 2018

Omenakeikauskakku

Omenakakku

















Tähän keikauskakkuun törmäsin Facebookin leivontaryhmässä ja päätin ottaa sen kokeiluun, kun omeniakin löytyi sopivasti. En muista, että olisin keikauskakkua koskaan tehnyt, jos en sitten aikoinaan koulun kotitaloustunnilla. Tämä ohje on alunperin Kulinaari -blogista. Käytin itse tavallisia vehnäjauhoja, ja sokerin määrää hieman vähensin (2,5 dl kuulosti niin hurjlta määrältä!). Omat omenani eivät olleet kovin happamia, joten päälle tulevan fariinisokerin määrä olisi ehkä voinut myös hieman vähentää. Kakku oli kyllä tosi hyvä ja mehevä. Pikkuapulaisellekin oli sopivaa puuhaa omenoiden asettelu ja taikinan sekoitus.


Omenakeikauskakku
4-5 hapahkoa omenaa kuorittuna ja viipaloituna
100 g voita sulatettuna
1 dl fariini- tai muscovadosokeria
1 tl kanelia
2,5 dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
2 munaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa irtopohjavuoan (26 cm) pohja leivinpapereilla.
Voitele vuoan pohja ja reunat voisulalla. Kaada loppu voisula kulhoon.

Ripottele vuoan pohjalle fariinisokeri sekä kaneli ja levitä omenaviipaleet hieman limittäin niin että pohja peittyy.

Lisää kulhoon voin joukkoon muut ainekset ja sekoita taikinaksi. Levitä taikina omenaviipaleiden päälle. Paista uunin alaosassa 45-60 minuuttia, kunnes kakku on kypsää ja koitettaessa tikkuun ei enää jää taikinaa. Mikäli tuntuu että kakun pinta paistuu liikaa, peitä se paiston loppuvaiheessa foliolla.

Anna kakun jäähtyä vartti ennen kuin kumoat sen tarjoiluvadille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti